Vuoden Lastenmusiikkiteko 2025 ollaan ME!

Oulun Lastenmusiikki ry oli näkyvästi mukana juhlimassa lastenlaulupäivää 20.11.2025. Juhlakonsertissa esiintyi meistä oululaisista lastenmuusikoista kerätty superbändi Onnikka yhdessä Satu Sopasen, Suzukikoulu Oktaavian ja Tuiran ja Myllyojan musiikkiluokkalaisten kuoron kanssa. Oi, mitä musiikin riemua! Konsertti striimattiin suorana ja on nähtävissä toistaiseksi Lastenmusiikki ry:n YouTube -kanavalla.

Kävipä myös niin ihanasti, että yhdistyksemme valittiin illan Jellonagaalassa Vuoden 2025 Lastenmusiikkiteoksi, ja tästä saimme ihan ikioman Jellona-pystin. Näyttää siltä, että työtämme lastenmusiikin eteen Oulussa arvostetaan myös valtakunnallisesti! Myös yhdistyksemme perustajajäsenet Markus ja Kyösti palkittiin, elämäntyöjellonalla. Onnea Oulun Lastenmusiikki, Onnea Siilit! Näissä tunnelmissa on hyvä fiilis ottaa vastaan Oulun vuosi 2026 Lastenmusiikkipääkaupunkina!


Kesällä juhlittiin kolmen tapahtuman voimin!

Kesällä 2025 järjestämistämme tapahtumista ensimmäinen oli Oulun Lastenmusiikkifestivaali Kesä. Se järjestettiin la 28.6. ja su 29.6. Oulun Hupisaarten kesäteatterilla. Lauantain konsertissa esiintyivät Laulukudelmia ja Pentti Punkin syntymäpäivät, sunnuntain konsertissa Maailman Vahvin Pupu, Tahtipeikko ja Keiju sekä Risto Järvenpää Tatsia ja Janssia. Konsertit olivat hyvin toteutettuja ja onnistuneita.


Perinteikäs Lastenlaulukatu järjestettiin Oulun Rotuaarilla 12.7.2025 jo 15. kertaa. Yhdistyksemme toimi ensimmäistä kertaa tapahtuman tuottajana. Lastenlaulukadulla esiintyivät Soiva Siili, Keke Kaamoskuu, Sammy, Miska Pressan Katti, Tahtipeikko ja Keiju sekä Laulukudelmia. Yhteiskonsertin juonsi yhdistyksemme puheenjohtaja Eepu. Hyväntekeväisyyskeräys kohdistui tänä vuonna Hope Oulun toimintaan vähävaraisille lapsiperheille.

Kesän kolmas yleisötapahtumamme oli 3.8.2025 järjestetty Lastenjatsit. Risto Järvenpään jo 37 vuotta järjestämä oululaisen lastenkulttuurin merkkitapahtuma oli niin ikään ensimmäistä vuotta yhdistyksemme järjestämä. Tapahtumassa esiintyivät Liikkuva Laulureppu, Soiva Siili sekä Risto Järvenpää Tatsia ja Janssia. Tapahtumaa tuki Eija ja Veikko Lesosen säätiö. Yleisöä saapui paikalle mukavasti ja sääkin suosi tapahtumaa.


Vuosikokous ja Kevätkemut 27.3.2025

Järjestämme yhdistyksemme ensimmäisen virallisen vuosikokouksen, josta on lähetetty kutsu yhdistyksemme jäsenille. Kokouksen jälkeen, noin klo 18 alkaen, alkavat Kevätkemut.

Kyseessä on vapaamuotoinen jäsenilta, jossa tutustutaan toisiimme, lauletaan ja soitetaan akustisesti open stage -meiningillä (paikan päältä löytyy ainakin piano ja muskarisoittimia, tuo ihmeessä oma soittimesi myös!) ja nautitaan mehu- ja keksitarjoiluista.

Mukaan ovat tervetulleita myös jäsenten perheenjäsenet sekä kaikki joilla on pientäkään kiinnostusta tulla mukaan Oulun Lastenmusiikki ry:n toimintaan, esimerkiksi mukaan järjestämään tapahtumiamme ja esiintymään niissä. Toivottavasti näemme siellä sinut ja monta muuta lastenmusiikin ystävää!

Tapahtumapaikkana toimii Kulttuurilaboratorio, os. Pikisaarentie 15.

Helmikuinen Oulun Lastenmusiikkifestivaali lähestyy

Oulun Lastenmusiikki ry:n järjestämä lastenkonserttikimara järjestetään 22.-24.2. Kulttuuritalo Valveella.

Lauantain Jellonaklubeilla klo 12 ja 14 esiintyy peräti kolme eri yhtyettä ja artistia: kansanmusiikin ja jatsin vivahteilla musiikillista soppaansa maustava Maailman vahvin pupu sekä sadunhohtoinen Tahtipeikko ja Keiju Oulusta sekä vierailevana artistina lämminhenkinen tarinankertoja Ville Karttunen. Konsertin kesto on noin 50 minuuttia ja se sopii kaikenikäisille.

Sunnuntain konserteissa klo 14 ja 16 jo kolmekymmentä vuotta oululaisia lapsiperheitä ihastuttanut Soiva Siili juhlii pyöreitä vuosiaan koko viisihenkisenä yhtyeenä. Yleisön lämmittelee yhden Hiskin lastenmusiikkibändi Laulukudelmia. Konsertin kesto on noin 50 minuuttia ja se sopii kaikenikäisille.

Maanantain aamukonsertti klo 10 herättelee aamu-uneliaatkin iloisesti uuteen viikkoon Liikkuvan Laulurepun hyväntuulisten laululeikkien kera. Tule mukaan leijailemaan lumihiutaleina, töräyttelemään torvia, haukottelemaan ja hekottelemaan! Konsertti kestää noin 30 minuuttia ja se sopii kaikenikäisille.

Liput konsertteihin myy Ticketmaster ja Valveen lippumyymälä. Liput la ja su konsertteihin 12€ ja ma konserttiin 10€ +kulut.


Lastenlaulukatu toteutuu tänäkin vuonna!

Oululainen hyväntekeväisyystapahtuma Lastenlaulukatu nähdään tänäkin vuonna! Kerromme päivämäärän lähempänä kesää.

Kesän Lastenmusiikkifestivaalia suunnitellaan

Yhdistyksemme järjestää myös kesällä 2025 Oulun Lastenmusiikkifestivaalin Hupisaarten kesäteatterilla 28.-29.6.2025. Suunnittelut ovat käynnissä jo kovaa vauhtia.

Jellonagaala 2025 Oulussa

Yhdistyksemme syksyinen voimanponnistus on valtakunnallisen Lastenmusiikki ry:n kanssa yhteistyössä järjestettävä Jellonagaala, joka on valittu järjestettäväksi Oulussa Lastenmusiikkipäivänä 20.11.2025.